Olen aivan käsittämättömän huono pitämään salaisuuksia. Selvennykseksi täytyy heti sanoa, että omia salaisuuksia, ei toisten. Toisten salaisuuksien säilyttäminen on paljon helpompaa, niissä kun on selvää, että niitä ei kerrota, ne viedään vaikka hautaan. Piste. Omat salaisuudet ovat paljon vaikeampia. Joutuu pohtimaan, haluaako salaisuutta kertoa ja jos haluaa, niin kenelle ja kuinka monelle eli koska asia lakkaa olemasta salaisuus. 

Yleensä tällaiset salaisuudet ovat lähinnä sellaisia, joista olen todella innoissani, kuten esimerkiksi lahjat. Minun on tajuttoman vaikeaa pitää lahjaa salaisuutena, kun haluaisin heti antaa lahjan sen saajalle ja ilahduttaa häntä. Hyvät lahjat ovat vielä kauheampia; jos luulen lahjan saajan todella pitävän lahjasta, minun on lähes mahdotonta pitää se salassa. Näin joulun lähestyessä salaisuuksien määrä alkaa taas pikkuhiljaa kasvaa ja minun oloni käydä sietämättömäksi.

Siksi ajattelin kertoa nyt yhden salaisuuden. Olen tehnyt paljon koruja. Koruja, joihin olen itse tyytyväinen, muutamaan jopa aivan totaalisen ihastunut. Olen myös saanut kuvattua niitä, mutta kuvia ei tulla vielä näkemään tässä blogissa. Ja syy siihen on... salaisuus!